Tottakait oisi voinut toisinkin käydä, mutta kun se säidensäätäjä  on toinen, emmekä koskaan tiedä muuta kuin minkä näemme.   Miehelläni oli aina pelko, että pellot kuivuu liiaksi eikä siemen idä, kokemusta ehti tulla monenlaisista, niin keväistä kuin syksyistäkin..

Kyllä viljelijä on säiden armoilla jokasuhteessa, monesti vuosikymmenten saatossa tuli mieleen, että  ne tukirahojen kadehtijat voisivat tulla yrittäjäksi, kokeilemaan  sen työn viehätystä,    Mutta leivässä pysyttiin, eikä tarvinnut nälissään nukkumaan mennä, Senverran eläkettäkin saa, että saa ruokaa ja lääkkeitä, joihin menee aikapaljon euroja.  Kiitollisin mielin käyn levolle.  

En minä silti pahakseni pistä. Joinhan eilen itsekin kolme tuhtia juomaa joista kaksi maltaista ja yksi omenapohjaan tehty muka-päärynäjuoma. Se riitti saamaan oloni vetämättömäksi aamupäivän ajaksi. Touhuilin silti töitäni ja viruin. Iltapäivään mennessä olin saanut taas juonesta kiinni(juonut mm.kupillisen kahvia) ja touhottanut entistä ehommin! Paljon kaikkia pikkutöitä ja pari navettavuoroa yksin hoitelin päivän ratoksi. Sitten hiukan Areenan siirtolaisuusdokkarisarjan toista osaa ja puntteja nostelin ennen hauen paistamista. Nyt on hyvä kirjoitella sydän pamppaillen ja haukea maha täynnä. 

TÄMÄ PÄIVÄ OLI TÄSSÄ!

Loppu on pelkkää bonusta. Aion ainakin saunoa ja syödä hiukan jäätelöä. Olen sen ansainnut ja se ei ole teiltä pois! 

Kevään erikoisin tapaus liittyy kalastukseen. Laskimme eilen kevään ensimmäiset verkot sulaan veteen! 10.4. Usein silloin on vielä verkot jäiden alla järvessä. Tämä tuli niin äkkiä! Nyt on hiukan hankala ennustaa keväistä kalan liikettä. Järveltä tullessa rannassani näkyi kaksi pientä haukea. Vieläkö ennätämme niitä pyydystämään? Ensi viikolla kaislikot täyteen rysiä ja katiskoita ja haukisukupuutto uhkaa! 

Taianomaisia asioita ei ole tapahtunut. Remontteerausta ja sellaista arkista aherrusta. Olkia kohauttelevaa toimintaa. 

Maisemat ikkunoista herättäisivät kateutta ihmisissä mutta osaako sitä useinkaan itse arvostaa? Kunhan edes toisinaan muistaisi. 

Niinhän siinä kävi, että kaikista hyvistä aikomuksistani huolimatta, laitoin Kördelle eilen viestiä. Ahdistus ja ikävä kävivät niin kovaksi, että en vain malttanut olla hiljaa.

Säälittävää, mutta näin heikko naisihminen voi näköjään olla.

Körde jätti illalla seitsemän viestiä, jotka hän ehti poistaa, ennen kuin pääsin niitä lukemaan. Ainoa viesti, joka jäi jäljelle, oli peukku ja I love you.

Juttelimme tänään vartin puhelimessa, ennen kuin Körden piti lähteä töihin. Pelkkä miehen äänen kuuleminen rauhoitti oloni, ja melkein unohdin parin viikon kärvistelyni.

Körde oli poistanut (salaisen) numeroni eikä ollut löytänyt netistä työnumeroanikaan. Hän olisi halunnut ottaa jo aiemmin yhteyttä. En tiedä, uskonko häntä, mutta ei kai sillä ole väliäkään. Minulle riittää, että hän oli taas muutaman päivän kiehunut raivoissaan ja sitten palannut ikävöimään minua.

Eihän tässä ole mitään järkeä. Tiedän, mihin sekasotkuun olen taas itseni laittamassa. Ei viisikymppinen mies muutu yhtään sen enempää kuin minäkään. Kumpikin jatkaa samaan malliin. Tiedän jo, että seuraava matsi tulee viimeistään toukokuun alussa, kun lähden seuraavalle työkeikalle. Sitten itken taas silmäluomet turvoksiin ja yritän ymmärtää, mihin kaikkeen olen Körden mielestä tällä kertaa syyllistynyt.

Mutta ajatuskin siitä, että pääsen parin viikon päästä Körden iholle. Huokaus. Se ihminen on kuin huumetta.