Gradukin etenee. Tiistaisessa tapaamisessa ohjaajani kanssa totesimme, että pelkällä kvantitatiivisella analyysilla tutkimus jää varsin suppeaksi, joten on otettava mukaan myös kvalitatiivinen näkökulma. Teen kyllä ahkeraa ajatustyötä (jopa unissani!), mutta varsinainen tutkimus ja kirjoittaminen tuntuu vaikealta. Vaikeinta on tietysti saada itseään niskasta kiinni ja aloittaa hommat. Niinpä olen päättänyt, että jokaisena arkipäivänä kirjoitan vähintään yhden sivun - sen ei pitäisi todellakaan olla ylivoimainen tehtävä, joten aloittamiskynnyksenkään ei pitäisi olla suuri. Lisäksi elättelen toiveita, että aina alkuun päästyäni en maltakaan lopettaa ja tekstiä syntyy reilusti enemmän kuin tavoite vaatisi. Eiköhän tämä gradu tällä aikataululla valmistu syyskuuhun mennessä, niin kuin tavoitteena olisi.

1. Pese makuuhuoneen vanhat verhot muuton yhteydessä. Hämmästy, kun niistä lähtee väri isoina läikkinä. Päätä ostaa uudet verhot ensi tilassa.
2. Unohda koko juttu kaiken kiireen keskellä. Totea, että ilman verhojakin pärjää vallan mainiosti, etenkin, kun asunto on niin korkealla, etteivät uteliaat ohikulkijat pysty kurkistelemaan sisälle.
3. Ala keväällä joka aamu herätä liian aikaisin, kun aurinko paistaa silmiisi, ja ole kärttyinen.
4. Ripusta ikkunaan hätävararatkaisuksi vanha pussilakana. Päätä ostaa kunnon verhot ensi tilassa.
5. Unohda jälleen koko juttu, kevään opiskeluissa ja muissa riittää tarpeeksi hommaa.
6. Huomaa, että kun pussilakanaan on tottunut, se näyttää oikeastaan ihan kivalta. Ala suunnitella pussilakanan muuttamista ihka oikeiksi verhoiksi.
7. Kun olet suunnitellut kylliksesi ja selvinnyt kevään tenteistä, ryhdy tuumasta toimeen. Aloita ottamalla pussilakana alas ikkunasta.
8. Ala ratkoa saumoja tarmokkaasti. Puolen tunnin kuluttua voit pitää tauon paikkaillaksesi sormeasi laastarilla ja miettiäksesi, onko koko hommassa ylipäänsä mitään järkeä.
9. Kun olet ratkonut kaikki saumat ja leikannut pussilakanan kahteen osaan, taita sivuista ensin 1 cm ja silitä. Taita sitten uudestaan 1 cm ja silitä. Ompele.
10. Ennen alataitteen ompelemista mittaa verhojen pituus. Totea, että toinen verho on yli 5 cm pidempi kuin toinen ja lisäksi kummankaan helma ei ole läheskään suora. Säädä saksien kanssa, kunnes kyllästyt ja toteat, että tulos on riittävän suora.
11. Taita ensin 5 cm ja silitä, taita uudestaan 5 cm ja silitä. Ompele.
12. Silitä verhot ja laita mies ripustamaan ne ikkunaan.
13. Yritä ottaa verhoista valokuva. Totea, että ikkunasta tulevan voimakkaan vastavalon vuoksi se on melkein mahdotonta.

Mutta tässä ne nyt sitten ovat: uudet makuuhuoneen verhot! Hintaa niille tuli pari euroa (lankarullan hinta) ja tekemisessä kesti 7 kuukautta. (Kohdat 7-13 tosin veivät vain kolmisen tuntia.)


Makuuhuoneemme toimii nykyään eräänlaisena toimistona, joten en jaksa turhaan vaivata päätäni sen sisustamisella. Näin kodikasta meillä nykyään on:


Tässä on ompelukone, joka tuli taloon jo yli puoli vuotta sitten. Sillä on ikää todennäköisesti reippaasti enemmän kuin minulla, mutta se toimii erinomaisesti. Olen toistaiseksi käyttänyt sitä vain verhojen ompelemiseen ja housujen lahkeiden lyhentämiseen, koska taitoni eivät koskaan ole olleet hyvät enkä sitä paitsi ole ommellut vuosikausiin. Jossain vaiheessa haluaisin ommella aivan oikeita vaatteita (etenkin, kun en koskaan löydä kaupasta minulle mieluista vaatetta ja tällä kropalla on yleensäkin hankalaa löytää hyvin istuvia vaatteita). Nyt kone tottelee minua jo aika kivasti, joten pitäisipä lainata kirjastosta joku ompeluopas ja etsiä mukavia kaavoja.


Muumimukitkin ovat lisääntyneet sitten viime näkemän (keltaisesta Pikku Myystä kiitos anopille):

Parasta ilmoittaa tämä tänään, kun huomenna ette kuitenkaan uskoisi (aprillipäivä).

Mieheni oli tänään viimeistä päivää töissä nykyisessä (tai siis nyt jo entisessä) työpaikassaan. Huomisesta lähtien hän on yksityisyrittäjä. Olen jo saanut runsaasti harmaita hiuksia asian tiimoilta, kun olen niin kova stressaamaan kaikesta ja tässä alussa on kaikenlaista säätöä, mutta noin pitkällä tähtäimellä ajateltuna tämä on varmasti oikea ratkaisu.

Minä puolestani kohoan kohta akateemisessa hierarkiassa - ylioppilaasta kandidaatiksi. Kandidaatintutkielmani hyväksyttiin jo joulukuussa 2004 ja vaadittavat opintopisteetkin ovat olleet koossa jo pari vuotta, mutta en halua kandidaatin tutkintooni irtokursseja vaan valmiita opintokokonaisuuksia. Koska aloitin opintoni vanhan tutkintojärjestelmän aikana, tarkoitukseni oli alun perin jättää kandidaatti väliin ja tehdä suoraan maisterintutkinto, ja siksi olen suorittanut opintojani hyvin epäjärjestelmällisesti. Nyt eräs harjoitustyö on kuitenkin viimeistä silausta vaille valmis, ja kun se on hyväksytty ja sitä myötä se kurssi suoritettu (toivottavasti parin viikon sisällä), saan viimeinkin erään opintokokonaisuuden valmiiksi ja sitten otan kandidaatinpaperini ulos (riippuu siitä, miten byrokratia pyörii, mutta oletettavasti vielä huhtikuun puolella). Juhlia en pidä (miehen pettymykseksi), koska tämä on todellakin vain muodollisuus - lisäksi tavoitteena olisi maisterintutkinto alle vuoden sisällä, ja silloin sitten juhlitaan. Tällä hetkellä tavoite näyttää aivan realistiselta, koska graduni on taas lähtenyt etenemään.

Viime perjantaina meille kotiutui vielä yksi uusi taulu (tai rehellisemmin sanottuna kehystetty juliste); näin ollen niitä tuli yhteensä neljä. Tämä viimeisin on mielestäni paras kaikista. Se on Rosina Wachtmeisteriä, niin kuin myös tässä postauksessa esitelty senkin päälle tullut taulu, ja se sopii pianon päälle erinomaisesti - itse taulussa on musiikkiteemaa, ja valitsemamme kehykset sointuvat kivasti yhteen pianon kanssa. Myös taulun värimaailma sopii olohuoneeseemme, tätä kun on tarkoitus sisustaa tummanruskean ja roosan väreissä.


Pidän pianon päällisen tarkoituksella vapaana tavarasta, että se soi mahdollisimman kauniisti. Joissain kodeissa pianon päällistä pidetään näyttelytilana, johon kasataan kaikkea mahdollista. Pahimpia mahdollisia ovat metalliset pokaalit, mutta esimerkiksi monet valokuvakehyksetkin ovat soittamisen kannalta ongelmallisia - ne tuppaavat resonoimaan ikävästi. Sellaisilla seikoilla ei tietysti ole väliä, jos pianoa ei juuri soiteta, mutta meillä piano ei ole ainoastaan sisustuselementti vaan myös käyttöesine. Sen vuoksi pidän myöskin pianon kannen aina auki, paitsi jos meillä on käymässä lapsia.

Nyt olohuoneemme on periaatteessa lamppuja vaille valmis. Aiemmassa asunnossamme meillä oli olohuoneessa vain yksi paikka lampulle ja meillä oli katossa iso plafondi. Tässä asunnossa lampunpaikkoja on kuitenkin kaksi, yksi huoneen kummassakin päässä, joten plafondi päätyi makuuhuoneeseen. Tällä hetkellä meillä on katossa hätävararatkaisut, joista luopuisimme kovin mielellämme, mutta emme kerta kaikkiaan ole onnistuneet löytämään sellaisia lamppuja, jotka miellyttäisivät silmäämme ja sopisivat tähän olohuoneeseen. Lisäksi maton voisi jossain vaiheessa vaihtaa helpommin puhtaana pidettävään ja mukavamman väriseen (nyt meillä on beige, mutta haluaisin luonnonvalkoisen, jossa olisi jotain pientä roosanväristä kuviota).

(Ja jos rahaa olisi käytettävissä mielin määrin, uusisin mielelläni sohvan, nojatuolit ja kirjahyllyn ja hankkisin arkkupöydän. Kirjahylly saisi olla iso ja tukeva, koska meillä noita kirjoja riittää - eikä mitään lastulevyä, vaan ihan oikeaa puuta. Sohva ja nojatuolit saisivat olla melko yksinkertaisia, tosin sohvaan liittyy sellainen lisävaatimus, että sen pitäisi olla vuodesohva, meillä kun kuitenkin käy yövieraita aina silloin tällöin. Luonnonvalkoinen sohvakalusto olisi periaatteessa oikein ihana, mutta käytännön syistä pitäisi varmaankin valita esimerkiksi joku muu väri. No, nämä ovat vain tällaista haaveilua - oikeasti emme kyllä ole varmasti uusimassa kalusteita muutamaan vuoteen, eikä siihen kyllä olisi mitään järkevää syytäkään.)

Olin vakaasti päättänyt, että tähän taloon ei tule yhtä ainutta muumimukia. Ovathan ne ihan söpöjä, mutta aivan liian suosittuja ja sitä paitsi ylihintaisia. Vähän niin kuin mariskoolit (saimme yhden häälahjaksi, se on kauniin sininen ja pidän siitä todella paljon, mutta yksi saa riittää).

Eräällä vierailullamme anoppilassa kuitenkin tykästyin vaaleanpunaiseen rakkausmukiin (join siitä kaakaota aamuisin, ellei joku muu ollut jo ehtinyt ottaa sitä käyttöönsä), ja kuinka ollakaan, aloin aina ruokaostoksilla käydessäni vilkuilla sitä haikeasti kaupan astiaosastolla. Kun meillä sitten syksyllä oli vähän ylimääräistä rahaa, päätin luopua periaatteistani ja ostaa sen. Mutta vain sen yhden, se saisi riittää.

Pian aloin kuitenkin epäröidä päätöksessäni. Eikö olisi tyhmää ostaa vain yksi ainoa muumimuki - sehän tuntisi olonsa yksinäiseksi! Sanoin miehelle, että ostan hänellekin muumimukin. Hän sanoi, että ne ovat ylihintaisia ja että hänen puolestaan yksi riittää vallan mainiosti tähän taloon. Mutta en voinut kestää ajatusta yksinäisestä pienestä muumimukista, ja niinpä matkaani lähtikin yhden mukin sijasta kaksi - minulle vaaleanpunainen rakkausmuki, miehelle vaaleansininen delfiinisukellusmuki.

Se oli ehkä virhe. Nimittäin nyt ne ovat alkaneet lisääntyä kaapin kätköissä. Vaikuttaa siltä, että niitä tulee yksi lisää joka kuukausi.

(Ja mitä mariskooleihin tulee, oikeastaan mielessäni on käynyt, että vaikkapa pomeranssinvärinen mariskooli voisi näyttää oikein kivalta tuossa senkin päällä.)